Ainahan se on mielessä. Useimmiten sitä juuri saatuani, mietin jo seuraavaa kertaa. Carrols sen jo tiivisitikin sloganiin "nälkä - mikä ihana tekosyy". Ja tekosyitähän minun elämässäni on riittänyt, enemmän ja vähemmän. Milloin on liian kiire, milloin ei vain huvita, milloin ei ole rahaa ja ne miljoonat muut tekosyyt, joita keksin vain antaakseni järkevän syyn, ikään kuin luvan ylensyöntiin. Miksi?
Jos minua pyydetään luonnehtimaan itseäni, käytän positiivisia adjektiiveja. "Avoin, reipas, kunnianhimoinen." Sellainen minä koen olevani. Päämäärätietoisuutta riittää ja onnistunkin asioissa joihin ryhdyn, - paitsi painonhallinnassa. Painoni suhteen olen ollut todellakin the biggest loser, olemalla epäonnistuja ja surkea nahjus. Tämän blogin onkin tarkoitus avata silmäni ja inhorealismin kautta herätellä minutkin vihdoin toimimaan. Turhan monta kertaa lauseisiin on eksynyt "jos" ja konditionaali, kuten varmasti monella muullakin ylipainoisella. Mutta kun huomenna on niin hyvä aloituspäivä elämänmuutokselle!
Eilen päätinkin peiliin vilkaisun jälkeen, että moisen leväparäisen välttelyn on loputtava ja todella ryhdyttyvä toimeen heti. Napsautin sykemittarin vyön paikkaleen, mittarin ranteeseen ja painelin lenkille. Tossut painoivat tuhat kiloa tai enemmän, hengittäminen sattui ja vatsaan pisti. Kaikki tämä oli kärsittävä, vaikka lenkki todellisuudessa kesti 45min ja poltti mittarin mukaan 264 kcal. Voin kertoa, että erittäin kaukaiselta tuntui haave kevyestä juoksuaskeleesta, hennosti heilahtelevasta ponnarista ja siitä kovasti hehkutetusta juoksun tuomasta euforisesta tunteesta, kun lyllersin eteenpäin hieman kävelyvauhtia nopeammin, huohoittaen kuin astmapotilas ja rään vielä valuessa suloisesti poskilleni. Mutta onpahan se ensimmäinen askel otettu.
Tänään aamulla, sängyn pehmeyden ja lämmön kovasti kutsuessa minua, potkin itseni ylös kylmään aamuun ja suuntasin jumppalle ennen töiden alkua. Jumppa teki hyvää, mutta harmitus oli valtava, kun oma kunto on niin kehno, ettei yksinkertaisesti pysty nauttimaan tekemisestään! Väkisin on puurrettava hampaat irvessä ja välillä tuli vähän lintsailtuakin, kun ei vaan ollut lihaksissa voimaa tehdä liikkeitä puhtaasti. Sykemittari näytti kuitenkin -300 kcal, mutta täytyy myöntää, että tulos veti hitusen suunpieliä alaspäin. 45 minuutin kova puurtaminen ei siis yksin takaa sitä, että voitan tämän kamppailun.
En tietetenkään odottanutkaan vain muutaman jumpan tekevän minua autaaksi, vaan suosiolla avuksi otin Jutta Gustafbergin lanseeraaman Go fat go- haasteeseen suositteleman ruokavalion, joka sisältöinenn löytyy fitfarmin sivuilta http://www.fitfarm.fi/. On monia syitä, miksi päädyin juuri tähän ruokavalioon, pääasiassa kuitenkin sen selkeys, ehdottomuus ja sisältö tuntuvat minulle sopivilta. Kokeilin ruokavaliota siis jo vuoden 2010 keväällä ja sainkin painoa kolmen viikon ruokavaliolla (lipsuen) kiloja tippumaan peräti viisi. Mutta sittemin tulivat jälleen tutuiksi ne ihanat tekosyyt ja tämän hetkinen tilanne onkin jo +12kg noista ajoista.
Toivottavasti onnistun tässä haasteessa. Koitan nähdä asian kokonaisvaltaisesti ja miettiä, miksi muutkaan uskoisivat minuun, jos en pysty lunastamaan edes itselleni tehtyä lupausta henkisesti ja fyysisesti paremmasta olosta.
-Ann
